Tulen ja jään laulu

Tulen ja jään laulu -sarjan epävirallinen fanisivusto

Sisällysluettelo:

Aikataulu       Pilottijakso        Pilottijakson käsikirjoitus - SPOILAA!     Näyttelijät     Kuvauspaikat    Tuotantokaudet


Photograph © Parris

HUOM! Ajankohtaisia uutisia tv-sarjan kuvauksiin liittyen etusivun Ajankohtaista -osiossa!

Aikataulu

Syksy 2006:
George R.R. Martin tapasi David Benioffin ja Dan Weissin Kaliforniassa, jossa he keskustelivat mahdollisesta Tulen ja jään laulu –sarjaan perustuvasta tv-sarjasta.

Tammikuu 2007:
GRRM ilmoitti Not a Blogissaan Home Box Officen (HBO) hankkineen Tulen ja jään laulu –sarjalle elokuva- ja tv-sarjaoption. Suunnitelmissa oli tuottaa Game of Thrones (Valtaistuinpeli) tv-sarja, jonka jokainen tuotantokausi (12 jaksoa) kattaisi yhden sarjan seitsemästä kirjasta. Suunnitelman mukaan GRRM kirjoittaisi yhden jakson jokaiselle kaudelle ja toimisi myös tuottajana.

Elokuu 2007:
GRRM:n mukaan käsikirjoituksen ensimmäinen versio on valmis.

Marraskuu 2007:
HBO hyväksyi sarjan käsikirjoituksen ja aloitti budjetoimisen. Virallisesti sarjaa ei kuitenkaan vielä hyväksytty tuotantovaiheeseen.

Kesäkuu 2008:
Benioff ja Weiss saivat valmiiksi toisen luonnosversion pilottijakson käsikirjoituksesta ja se luovutettiin HBOlle luettavaksi. HBO teki sopimuksen BBC:n kanssa yhteistuotannosta, jos sarja etenisi tuotantovaiheeseen.

Syyskuu 2008:
HBO hankki sarjalle televisiointioikeudet.

Marraskuu 2008:
HBO päätti aloittaa Game of Thronesin pilottijakson kuvausvalmistelut.

Joulukuu 2008:
Benioff ja Weiss ilmoittivat, että kuvauspaikan valinta on loppusuoralla ja ilmoitus valinnasta tulee jo loppuvuodesta 2008 tai alkuvuodesta 2009.

Helmikuu 2009:
Tietoa produktion etenemisestä ei ole viime aikoina saatu, mutta Not a Blogissaan 20.2. GRRM mainitsee vaihtaneensa viestejä liittyen HBO:n pilottiin. Esituotanto on siis edelleen käynnissä.

Maaliskuu 2009:
David Benioffin haastattelun mukaan pilottijakson kuvaukset käynnistyvät lokakuussa 2009 Irlannissa.

Huhtikuu 2009:
Pohjois-Irlannin ministeriön tiedotteessa vahvistetaan pilotin kuvauspaikaksi Pohjois-Irlanti. Kuvauksia tehdään Belfastissa sijaitsevassa Paint Hall -studiokompleksissa sekä myös useissa muissa paikoissa Pohjois-Irlannin alueella. Muita, vielä vahvistamattomia kuvauspaikkoja kerrotaan olevan Skotlanti ja Marokko. Kuvausvalmistelut aloitetaan heinä-syyskuussa ja kuvaukset lokakuussa 2009.

Toukokuu 2009:
Game of Thrones -pilottijakson ohjaajaksi on valittu Thomas McCarthy ja Tyrion Lannisterin näyttelijäksi Peter Dinklage.

Kesäkuu 2009:

Epävirallisten tietojen mukaan pilottijakson lisäksi on suunnitteilla jo myös ensimmäinen tuotantokausi, joka sisältää 12 jaksoa. Näyttelijävalinnat ovat käynnissä koe-esiintymisineen.

Heinäkuu 2009:

Eddard Starkin näyttelijäksi on valittu Sean Bean, Robert Baratheonin Mark Addy, Jon Nietoksen Kit Harington, Viserys Targaryenin Harry Lloyd ja Joffrey Baratheonin Jack Gleeson. Muiden näyttelijöiden etsintä jatkuu.

Elokuu 2009:

Catelyn Starkin näyttelijäksi on valittu Jennifer Ehle, Jaime Lannisterin Nikolaj Coster-Waldau, Theon Greyjoyn Alfie Allen, Daenerys Targaryenin Tamzin Merchant, ser Jorah Mormontin Iain Glen,  Robb Starkin Richard Madden, Sansa Starkin Sophie Turner ja Arya Starkin Maisie Williams.

Syyskuu 2009:

Cersei Lannisterin näyttelijäksi on valittu Lena Headey ja Sandor Cleganen Rory McCann. Myös ainakin kaksi muuta sivuroolia on täytetty ja yksi jäljellä olevista kahdesta pääroolista. Toinen sivurooleista on todennäköisesti Joseph Mawle Benjen Starkina ja toinen Ron Donachie ser Rodrik Casselina. Garedin, Willin ja ser Waymar Roycen näyttelijät on myös valittu. Garedin rooliin arvaillaan valitun Richard Ridingsin. Willin näyttelijäksi on valittu Bronson Webb.

Lokakuu 2009:

Ser Waymar Roycen rooliin on valittu Jamie Campbell Bower, Rosin rooliin Esmé Bianco ja Bran Starkin rooliin Isaac Heampstead-Wright. Belfastissa pidettiin 12.10. ensimmäiset lukuharjoitukset. Mestari Luwinin ja Illyrio Mopatisin roolit on täytetty, ja heidän näyttelijöikseen valittiin Donald Sumpter ja Ian McNeice. Skotlanti on vahvistunut pilotin kolmanneksi kuvauspaikaksi. Marokossa kuvataan Quarzazatessa. Tuotannon virallinen aloituspäivä on 24.10. ja kuvaukset alkavat pari päivää myöhemmin Belfastissa. Marokon kuvaukset alkavat noin marraskuun puolessa välin. Jason Momoa on valittu khal Drogoksi. Joseph Mawle vahvistui Benjen Starkiksi, Ron Donachie Rodrik Casseliksi ja Richard Ridings Garediksi. Tuottajien mukaan George R.R. Martinilla on pilotissa cameorooli. Kuvaukset käynnistyivät Dounessa, Skotlannissa 24.10.2009. Talvivaaran pidoissa pilotissa musiikista huolehtii saksalainen Corvus Corax.

Marraskuu 2009:

Pilotin kuvaukset päättyivät Pohjois-Irlannissa 11.11. Kuvaukset Marokossa alkoivat 12.11 ja päättyivät 18.11.



Pilottijakson menestyksestä riippuu kuvataanko kaikki Game of Thronesin ensimmäisen tuotantokauden jaksot. Tieto siitä tilaako HBO koko tuotantokauden, tai mahdollisesti jopa kaksi, saadaan ennen maaliskuuta 2010.


top

Pilottijakso

Pilottijakso IMDb:ssa.

Kattaa Valtaistuinpeli-kirjan esipuheen ja 8 ensimmäistä lukua (s. 1 - 82) sekä Daenerysin toisen luvun (s. 95-103).


Kuvauspaikka: Pohjois-Irlanti, Marokko ja Skotlanti

Kuvausaika: Kuvaukset alkavat 24.10.2009 ja jatkuvat noin kolmen viikon ajan. Jos pilottijakso saa hyväksynnän ja sarjan ensimmäisen tuotantokauden kuvauksia jatketaan, pilotti ja sarja esitetään HBO:lla arvion mukaan aikaisintaan syksyllä 2010.

Ohjaaja: Thomas McCarthy

Käsikirjoitus: David Benioff ja Dan Weiss, George R.R. Martin

Tuottajat: Guymon Casady, George R.R. Martin, Ralph Vicinanza, Frank Doelger, Joe Byrne, Vince Gerardis, Carolyn Strauss, Mark Huffman

Kuvauspäällikkö: Sean Bobbitt

Tuotantosuunnittelija: Gemma Jackson

Puvustus: Michele Clapton

Jälkituotanto/erikoistehosteet: ModernVideoFilm, Julia Frey, Robert Stromberg

Editoija: Tatiana S. Riegel


Lapsihahmojen ikää vanhennetaan, mutta ei radikaalisti. Syinä vanhentamiseen ovat lapsinäyttelijöiden työaikarajoitukset ja kirjan sisältöön liittyvät lapsille sopimattomat kohtaukset.


Pilotin ensimmäiset vuorosanat ovat Garedin (Esipuhe, s. 1):
"We should start back"
"Meidän pitäisi lähteä takaisin"

Ja viimeiset vuorosanat ovat Jaimen (Bran 2, s. 82):
"The things I do for love"
"Mitä kaikkea teenkään rakkauden tähden"


Pilotissa esiintyvät hahmot:

(esiintymisjärjestyksessä ja suluissa iät):

  1. Will (20)
  2. Gared (50)
  3. Waymar Royce (18)
  4. Eddard Stark (40)
  5. Jon Nietos (18-19)
  6. Robb Stark (16)
  7. Bran (8)
  8. Theon Greyjoy (15)
  9. Jory Cassel (n. 30)*
  10. Hullen (n. 40)*
  11. Daenerys (15)
  12. Viserys (20)
  13. Illyrio (50)
  14. Jorah Mormont
  15. Khal Drogo (30)
  16. Jon Arryn (n. 60) (mahdollisesti poistettu pilotista)*
  17. Suurmestari Pycelle (n. 70, mahdollisesti poistettu pilotista)
  18. Cersei (n. 30, listattu myöhemmin  32)
  19. Tyrion
  20. Jaime Lannister (n. 30)
  21. Mestari Luwin (75)
  22. Catelyn Stark (35)
  23. Sansa (13)
  24. Arya (11)
  25. Rickon (3)*
  26. Joffrey Baratheon (13)
  27. Sandor Clegane (35)
  28. Robert Baratheon (n. 40)
  29. Tommen (7)*
  30. Myrcella (8)*
  31. Benjen Stark (n. 40)
  32. Septa Mordane (n. 60) *
  33. Rodrik Cassel (60)
  34. Irri*
  35. Jaqui*
  36. Doreah*
  37. Ros (lisätty käsikirjoitukseen, ei esiinny kirjassa)
  38. Ser Boros Blount*
  39. Ser Meryn Trant*
  40. Vayon Poole*
  41. Jeyne Poole*
  42. Beth Cassel*
  43. Hodor*
* Henkilöt, joilla ei ole puheroolia pilotissa, kaikki eivät välttämättä esiinny lopullisessa versiossa.

top

Pilottijakson käsikirjoitus - SPOILAA!

- Prologissa ser Waymar Royce, Gared ja Will ovat partioimassa Muurin toisella puolen ja joutuvat Muukalaisten piirittämiksi. Ser Waymarin ja Willin kuolemaa ei näytetä, mutta näin annetaan ymmärtää tapahtuvan. Prologi kestää noin 3 sivua/3 minuuttia.

- Alkutekstit, joiden aikana korppi lentää Mustalinnasta Kuninkaansatamaan. Taustalla näkyy Westerosin karta. Karttaan on poimittu kiinnostavia kohteita, kuten Talvivaara ja Kotkanpesä. Alkutekstien päätteeksi korppi saapuu Punalinnaan ja laskeutuu rautavaltaistuimelle.

- Garedin mestaus Talvivaarassa ja hurjasusipentujen löytyminen pilotin ensimmäisten 10 minuutin aikana.

- Daenerys keskustelemassa Pentosissa Viserysin kanssa häistään ja Viserysin suunnitelmista valloittaa Westeros takaisin. Illyrio Mopatis esittelee Daenerysin ja Viserysin khal Drogolle.

- (Kuninkaansatamassa Jon Arryn makaa kuolinvuoteellaan ja Pycelle ja Cersei keskustelevat hänen viimeisistä sanoistaan. Huom! Kohtaus todennäköisesti poistettu pilotista ja sen myötä suurmestari Pycellea ei myöskään nähdä.) Tyrion rentoutuu porttolassa, kun Jaime tulee sisään ja kertoo heidän lähtevän Talvivaaraan (kumpaakaan kohtausta ei ole kirjassa).

- Catelyn ja Eddard keskustelevat jumalmetsässä kuninkaan tulosta Talvivaaraan. Robert saapuu seurueineen ja menee Nedin kanssa kryptaan juttelemaan. Myöhemmin Suuressa salissa Ned ja Jaime vaihtavat sanoja (kohtausta ei ole kirjassa) lähinnä Jaimen taustasta Kuninkaansurmaajana. Tyrion komentoi keskustelua. Jon ja Benjen juttelevat Yövartiosta. Juhlakohtaus Ned/Jaime (2 sivua) ja Jon/Benjen -keskusteluineen kestää yhteensä noin 7,5 sivua/minuuttia. Tyrion ja Jon puhuvat äpäristä. Leikkaus kohtaukseen Catelynin ja Nedin makuuhuoneessa, jonne saapuu viesti Lysalta. Ned hyväksyy Robertin tarjoaman Kouran tehtävän. Seuraavana päivänä Starkien ja Lannisterien pojat harjoittelevat miekkailua.

- Pentosissa vietetään Daenerysin ja Drogon häitä. Daenerys saa häälahjansa, kolme lohikäärmeen munaa, palvelijat ja hevosen. Danyn ja Drogon hääyökohtaus. Daenerys-osiot kestävät pilotissa yhtennsä reilut 12 minuuttia.

- Talvivaarassa Robert ja Ned keskustelvat ennen metsästämään lähtöä. Bran kiipeilee ja vakoilee Jaimea ja Cerseitä. Jaime lausuu loppusanat "Mitä kaikkea teenkään rakkauden tähden".

Pilotissa ei näytetä takaumia. Taustaa ja historiaa, mm. Robertin Kapinalliset, Lyanna ja Hullu Kuningas Aerys Targaryen, tulee esille keskusteluissa. Sandor Hurtta Clegane on mukana käsikirjoituksessa ja hänellä on muutama vuorosana. Sansa on melkolailla "näkymätön" hahmo ilman vuorosanoja. Rickon nähdään Robertin saapuessa Talvivaaraan. Jonin ja Aryan juttelukohtaus ennen Jonin lähtöä Muurille on mukana. Hurjasusista näemme löytymisen jälkeen Aavetta ja vielä nimeämätöntä Kesää.

Alkuperäinen kuvaus scriptistä: Winter Is Coming -blogissa. Lisää tietoa blogin tästä entrystä. Huom! Käsikirjoitusta ei ole saatu virallista tietä ja se on mahdollisesti aikaisempi muokkaamaton versio. Myös Tower of the Hand -sivusto on tehnyt katsauksen saamaansa käsikirjoitukseen, jonka alkuperästä ja aitoudesta ei ole varmuutta.

top

Näyttelijät

Vahvistetut:


Eddard Stark

Sean Bean

Englantilainen näyttelijä (synt. Sheffieldissä v. 1959). Aiemmista rooleista tunnetuimpia ovat Boromir Taru Sormusten Herrasta -elokuvissa ja Sharpe samannimisissä tv-elokuvissa. Sean Beanilla on noin 25 vuoden ajalta kokemusta niin elokuvista, teatterista kuin radiotuotannoistakin. Lisää kuvia: Sean1, Sean2, Sean3

Fanisivusto: Sean Bean Online

Sean Bean Movies Tribute:




Catelyn Stark

Jennifer Ehle

Amerikkalais-englantilainen näyttelijä (synt. Pohjois-Carolinassa v. 1969). Sekä Yhdysvalloissa että Englannissa näyttelemistä opiskellut Jennifer on parhaiten tunnettu ehkäpä Elizabeth Bennetin roolista Ylpeys ja ennakkoluulo -minisarjassa, josta hän voitti brittiläisen BAFTA-palkinnon. Jennifer on voittanut myös kaksi teatterialan Tony-palkintoa Amerikassa. Jenniferin viimeisin elokuva on rikosdraama Pride and Glory (2008). Lisää kuvia: Jennifer1, Jennifer2, Jennifer3, Jennifer4


Jennifer Ehle - Absolutely Gorgeous:






Robb Stark

Richard Madden

Skotlantilainen näyttelijä (synt. 1986). Royal Scottish Academy of Music and Dramasta valmistunut Richard on esiintynyt teatterilavalla Romeona Romeossa ja Juliassa. Television puolella Richard on esiintynyt Barmy Aunt Boomerang ja Hope Springs -sarjoissa. Esquire-lehti on valinnut Richardin yhdeksi kuumimmaksi suosiksi nuorten brittimiesnäyttelijöiden joukosta. Lisää kuvia: Richard1, Richard2, Richard3


Otteita Richardin näyttelemisestä voi katsoa Royal Shakespeare Companyn sivulta.








Sansa Stark

Sophie Turner

Toistaiseksi tuntematon 13-vuotias brittinäyttelijä Leamingtonista. George R.R. Martinin mukaan Sophie esitti koe-esiintymisissä kaksi hyvin erilaista Sansan kohtausta; toisen Aryan kanssa Kuninkaantiellä ja toisen Joffreyn kanssa tilanteessa, jossa Joffrey pakottaa hänet katsomaan katkaistuja päitä muurin päällä. Sophie onnistui molemmissa koe-esiintymisissä erinomaisesti ja tuli valituksi. Sophie on näytellyt aiemmin Warwickin Playbox Theatren näytelmässä Scary Play. Lisää kuvia: Sophie1, Sophie2, Sophie3, Sophie4

Lisää kuvia Sophiesta muiden näyttelijöiden ohella Scary Play -näytelmässä: Brining Photography






Photograph © Parris






Arya Stark

Maisie Williams

Toistaiseksi tuntematon, 12-vuotias Bristolista kotoisin oleva brittinäyttelijä. George R.R. Martinin mukaan Maisie sai Aryan hahmon eloon tavalla, johon muut koe-esiintyjät eivät kyenneet vastaamaan. Maisie on tanssikoulu Susan Hill School of Dancingin oppilaita. Lisää kuvia: Maisie1Maisie2, Maisie3









Photograph © Parris





Bran Stark

Isaac Hempstead-Wright

Englantilainen näyttelijä. Isaac kuuluu Kent Youth Theatren lapsinäyttelijöiden ryhmään ja häntä on kehuttu erittäin lahjakkaaksi. Toistaiseksi hänet on voinut nähdä kameran edessä vasta brittien kanava 4:n ohjelmamainoksessa. Lisää kuvia: Isaac1, Isaac2, Isaac3


Isaac Britain's Forgotten Children -videolla (1 min 4 s kohdassa)








Jon Nietos

Kit Harington

Englantilainen 22-vuotias näyttelijä. Vuonna 2008 Central School of Speech and Dramasta valmistuneella nuorella näyttelijällä on toistaiseksi kokemusta pääasiassa teatterilavoilta. Hän esiintyi syyskuun 2009 loppuun asti Lontoossa War  Horse -näytelmässä. Pienen pätkän Haringtonin osaamisesta voi katsoa War Horse -näytelmän kotisivulta. Lisää kuvia: Kit1, Kit2, Kit3


Haastattelu: Introducing... Kit Harington








Benjen Stark

Joseph Mawle

Englantilainen näyttelijä (synt. Oxfordissa, v. 1974). Joseph on näytellyt aiemmin mm. tv-sarjoissa Hiljainen todistaja (Silent Witness) ja Yorkshiren etsivät (Dalziel and Pascoe).  Hän esitti BBC/HBO-yhteistuotantoa olevassa minisarjassa The Passion Jeesusta ja teatterilavalla Juudasta The Last Days of Judas Iscariot –näytelmässä.  Josephin ensimmäinen päärooli oli Tobacco Factory –teatterissa Troilus and Cressida –näytelmässä vuonna 2003. Lisää kuvia: Joseph1, Joseph2, Joseph3

Josephin kotisivut, joilta voi katsoa otteita Josephin näyttelemisestä (showreel)









Robert Baratheon

Mark Addy

Englantilainen näyttelijä (synt. Yorkissa v. 1964). Mark on näytellyt mm. komediasarjoissa Kovat koppalakissa (The Thin Blue Line) ja Sekopäät (Bonkers) sekä elokuvissa Housut pois (The Full Monty), Ritarin tarina (A Knight's Tale) ja Flintstones - Viva Rock Vegas. Lisää kuvia: Mark1, Mark2, Mark3

A Tribute to Mark Addy:





Joffrey Baratheon

Jack Gleeson

Irlantilainen näyttelijä, tällä hetkellä n. 17-vuotias. Ikäisekseen nuoren näköinen Jack esitti Batman Begins elokuvassa 13-vuotiaana pikkupoikaa. Jackillä on kokemusta teatterilavoilta Dublinin Gate Theatressa, mutta on tänä vuonna näytellyt myös pääroolia elokuvassa All the Good Children. Nimestään huolimatta Jack ei ilmeisestikään ole sukua tunnetulle näyttelijälle Brendan Gleesonille. Pätkän Jackin näyttelemistä voi katsoa omatekoisesta videoklipistä "Painted Chaos" YouTubessa. Lisää kuvia: Jack1, Jack2, Jack3







Myrcella Baratheon

Aimee Richardson

Pohjois-Irlantilaisen Bangorista kotoisin olevan golfaajan John Richardsonin tytär.

Aimee isänsä videolla: BreakParBlueprint.comin -sivulla









Cersei Lannister Baratheon

Lena Headey

Englantilainen näyttelijä (synt. Bermudalla, v. 1973). Lena on näytellyt mm. Sarah Connorin aikakirjat tv-sarjassa nimikkoroolissa ja elokuvissa 300, Grimmin veljekset ja Rakkauden riivaamat (Posession), jossa hänen kanssanäyttelijänään on Catelyn Starkiksi valittu Jennifer Ehle. Lisää kuvia: Lena1, Lena2, Lena3, Lena4, Lena5

Amazing Lena Headey:







Tyrion Lannister

Peter Dinklage

Amerikkalainen näyttelijä (synt. New Jerseyssa, USAssa v. 1969). Aiempia rooleja mm. elokuvissa Yksinäinen asemapäällikkö (The Station Agent), jossa käsikirjoittajana/ohjaajana myös Game of Thrones -pilotin ohjaajaksi valittu Tom McCarthy ja Narnian tarinat: Prinssi Kaspian, jossa Dinklage näytteli  Trumpkinia sekä komediassa Arvoituksia arkussa (Death at the Funeral). Lisää kuvia: Peter1Peter2, Peter3

Dinklagen mahdollisesta roolituksesta Tyrioniksi huhuttiin ensimmäisen kerran helmikuussa Ain't it Cool Newsin sivuilla. Vahvistuksen kiinnitys sai 6. toukokuuta 2009, joka oli samalla ensimmäinen virallinen vahvistus Game of Thrones -näyttelijöistä.
Peter Dinklage - The Station Agent:





Jaime Lannister

Nikolaj Coster-Waldau

Tanskalainen näyttelijä (synt. v. 1970). Uransa tanskalaisissa elokuvissa aloittanut Nikolaj on laajemmin tunnettu roolistaan John Amsterdamina New Amsterdam -tv-sarjassa. Nikolaj on esiintynyt myös mm. elokuvissa Wimbledon, Kingdom of Heaven ja Kautokeinon kapina. Lisää kuvia: Nikolaj1Nikolaj2Nikolaj3

Too Good to be True:







Daenerys Targaryen


Englantilainen näyttelijä (synt. Sussexissa, v. 1987), asunut lapsena myös Arabiemiirikunnissa. Tamzin on näytellyt aiemmin mm. elokuvissa Ylpeys ja ennakkoluulo (2005), Eläimet ja muu kotiväkeni (My Family and Other Animals) ja The Tudors -televisiosarjassa kuningas Henry VIII:n viidettä vaimoa, Katherine Howardia. Tamzin on julkaissut muutamia runoja lehdissä: Ode to a Toilet ja Where Does Revenge Stop. Lisää kuvia: Tamzin1, Tamzin2, Tamzin3, Tamzin4, Tamzin5

Showreel:






Viserys Targaryen

Harry Lloyd

Englantilainen näyttelijä (synt. Lontoossa v. 1983), joka aloitti uransa esiintymällä David Copperfield -tv-elokuvassa yhtäaikaa Harry Potterina tunnetun Daniel Radcliffen kanssa. Harry on sittemmin esiintynyt tv-sarjoissa, kuten Doctor Who ja Robin Hood, jossa hän näytteli Puna-Williä. Lisää kuvia: Harry1, Harry2, Harry3







Khal Drogo

Jason Momoa

Amerikkalainen näyttelijä (synt. Honolulussa, v. 1979). Mallinakin toiminut 193 cm pitkä Jason aloitti näyttelijän uransa Baywatchissa. Sen jälkeen hänen tunnetuin roolinsa on Ronon Dex Stargate: Atlantiksessa, Tähtiportti-televisiosarjan spin offissa. Lisää kuvia: Jason1, Jason2, Jason3

Jasonin kotisivut


Jason roolistaan pilotissa:









Ser Jorah Mormont

Skotlantilainen näyttelijä (synt. Edinburghissa, v. 1961). Aiemmin esiintynyt mm. elokuvissa Sumuisten vuorten gorillat (Gorillas in the Mist), Kingdom of Heaven ja Kaukaiset vuoret (Mountains of the Moon). Lisää kuvia: Iain1, Iain2, Iain3

Iainin viralliset kotisivut

Iain Glen - Lara Croft:





Illyrio Mopatis

Ian McNeice

Englantilainen näyttelijä (synt. Basingstokessa, v. 1950). Ianilla on vaikuttava lista tv- ja elokuvaesiintymisiä takanaan. Hän on näytellyt mm. tv-sarjoissa Pimeyden ytimessä (The Edge of Darkness), Stay Lucky, Dyyni, Rooma ja Doc Martin sekä elokuvissa Valkyrie, Oliver Twist, Bridget Jones : elämä jatkuu ja White Noise. Ian on myös suosittu ääninäyttelijä kuuluvan ja selkeän puheensa ansiosta. Lisää kuvia: Ian1, Ian2, Ian3



Ian mainoksessa:









Theon Greyjoy

Alfie Allen

Englantilainen näyttelijä (synt. Lontoossa, v. 1986). Alfie on näytellyt aiemmin mm. elokuvissa Sovitus (Atonement) ja Joe's Palace. Alfie on esiintynyt myös Equus -teatterinäytelmässä Alan Strangin roolissa Harry Potterina tunnetun Daniel Radcliffen jälkeen. Hänet tunnetaan myös laulaja Lily Allenin veljenä, jolle on omistettu kappale "Alfie". Lisää kuvia: Alfie1, Alfie2

Alfie Allen - Casualty:






Sandor Clegane eli Hurtta


Skotlantilainen näyttelijä (synt. Glasgowssa, v. 1969). Noin kaksimetrinen Rory aloitti uransa esiintymällä puuromainoksessa. Sittemmin hänet on nähty mm. tv-sarjoissa The Book Group, josta hänen roolisuorituksensa palkittiin myös parhaana tv-esiintymisenä 2002, ja Rockface sekä Alexander-elokuvassa. Lisää kuvia: Rory1, Rory2, Rory3, Rory4

Rory McCann - Scott's Porage Oats Advert:








Mestari Luwin

Donald Sumpter

Englantilainen näyttelijä (synt.  v. 1943). Donald on pilotin vanhin valittu näyttelijä, ja aloitti uransa jo 1960-luvulla. Hän on esiintynyt lukemattomissa englantilaisissa tv-sarjoissa ja -elokuvissa, mm. Doctor Whossa (1968-1972), Brackin raportti (The Brack Report), Bergerac, Into the Storm ja Dracula. Hän on näytellyt myös esim. elokuvissa Uskollinen puutarhuri (Constant Gardener) ja Eastern Promises. Lisää kuvia: Donald1, Donald2









Ser Rodrik Cassel

Ron Donachie

Skotlantilainen näyttelijä (synt. Dundeessa, 1956). Ronin kasvot ovat näkyneet kolmen viimeisen vuosikymmenen aikana useissa brittiläisissä tv-sarjoissa ja –elokuvissa. Hän on näytellyt yhdessä niin Sean Beanin, Lena Headey kuin myös Iain Gleninkin kanssa. Ronin on voinut bongata mm. tv-sarjoista Rebus, Taggart, Hiljainen todistaja (Silent Witness) ja Näkemiin vaan, muru (Auf Wiedersehen Pet) sekä minisarjasta Ivanhoe, jossa hän esitti munkki Tuckia. Lisää kuvia: Ron1, Ron2, Ron3, Ron4



Photograph © Parris







Gared

Richard Ridings

Englantilainen näyttelijä (synt. Henley-on-Thamesissa, v. 1958. Richard on näytellyt kolmella eri vuosikymmenellä lähes 80 tuotannossa. Hän on esiintynyt mm. tv-sarjoissa Sairaalaelämää (Casualty), Coronation Street ja Fat Friends sekä elokuvissa Grimmin veljekset ja Pianisti. Richard on lainannut ääntää myös useille videopelihahmoille. Lisää kuvia: Richard1, Richard2, Richard3












Will

Bronson Webb

Englantilainen näyttelijä (synt. Lontoossa, v. 1983). Viisikko -tv-sarjassa uransa aloittanut Bronson on näytellyt samoissa tuotannoissa yhdessä Iain Glenin ja Nikolaj Coster Waldaun kanssa sekä Tamzin Merchantin kanssa Tudors -tv-sarjan neljännellä tuotantokaudella. Harry Potter ja Azkabanin vanki elokuvassa Bronson näytteli luihuista. Lisää kuvia: Bronson1, Bronson2, Bronson3

Bronson Webbin kotisivu









Ser Waymar Royce

Jamie Campbell Bower

Englantilainen näyttelijä (synt. Lontoossa, v. 1988). Jamie on näytellyt tähän mennessä mm. Sweeny Todd: Fleet Streetin paholaisparturi -elokuvassa ja on nähtävissä myös tulevissa Twilight - Uusikuu ja Harry Potter ja kuoleman varjelukset 1 & 2 -elokuvissa. Jamie on myös The Darling Buds -bändin laulaja. Lisää kuvia: Jamie1, Jamie2, Jamie3


Jamie Sweeney Toddissa:






Ros

Esmé Bianco

Englantilainen näyttelijä (synt. St. Albansissa, v. 1982). Mallina, näyttelijänä ja burleski/kabareenäyttelijänä toimivalla Esméllä on takana vain muutamia elokuva- ja lyhyt elokuvarooleja, ja hänet tunnetaankin pikemminkin mallimaailmasta ja kabaree-esityksistään. Hän on The Modern Courtesan -alusvaatemalliston keulakuva. Lisää kuvia: Esmé1, Esmé2, Esmé3

Esmén kotivut









Ekstrat:

The Clanranald Trust for Scotland


Kuva The Clanranald Trust of Scotland


Corvus Corax - yhtye Talvivaaran pidoissa

Saksalainen vuonna 1989 perustettu keskiaikaista musiikkia soittava yhtye, joka esittää pilotissa uudet versiot kahdesta kappaleestaan: Skudrinka ja Ballade de Mercy. Yhtyeen jäsenet ovat Ardor vom Venushügel, Castus Rabensang, Patrick der Kalauer, Harmann der Drescher, Hatz, Jordon Finus, Teufel ja Wim.















Kuvauspaikat

POHJOIS-IRLANTI

Kartan © STN


Huhtikuuhun 2009 mennessä varmistui yhdeksi kuvausmaaksi Pohjois-Irlanti. Kuvauksia tehdään useilla eri alueilla, mm. Belfastin Titanic Quarter -kaupunginosassa, satama-alueella sijaitsevassa Paint Hall -studiokompleksissa.


Kuva: Titanic Quarter.com

Paint Hall sijaitsee viiden minuutin ajomatkan päässä Belfastin keskustasta. Northern Ireland Screenillä on studion vuokrasopimus voimassa tällä hetkellä maaliskuuhun 2010 saakka. Studiossa on aiemmin kuvattu mm. Jeanne DuPraun City of Ember -kirjaan perustuva saman niminen tieteisfantasiaelokuva. Paint Hall on 4000 neliökilometrin kokoisella alueella sijaitseva rakennus, joka sisältää neljä 1500 neliöistä solua. Solujen välissä on teitä ja katuja. Solut ovat 27,5 m korkeita. Rakennuksessa on lisäksi mm. toimistotiloja, ruokala ja "vihreäkangashuone".

Google Maps kuvaa Paint Hallin edustalta katutasosta.


© Discover Northern Ireland, Las Orejas de Ringo, Gerry B22

Game of Thrones -pilotin esinäytöksen ja Branin ensimmäisen luvun jälkipuoliskon kuvauspaikkana on Tollymoren metsäpuiston alue, jossa aiemmin on kuvattu mm. Narnia tarinat: Prinssi Kaspian -elokuvaa. Tollymore, jonka läpi virtaa Shimna-joki on Iso-Britannian ja Irlannin vanhin metsäpuisto, joka sijaitsee Newcastlessa, Belfastin eteläpuolella.

Lisää tietoa Tollymoresta Discover Northern Irelandsin sivulta: Tollymore Forest Park.


Branin 1. luvun alkuosan kuvauspaikkana on pienen Cairncastlen kylän alue. Cairncastle sijaitsee lähellä Larnen kaupunkia, Belfastin pohjoispuolella (yllä). Aryan ensimmäisen luvun kohtauksia miekkailuharjoituksineen on kuvattu Strangfordin kylässä, Downpatrickista noin 15 km koillisessa, sijaitsevan Castle Ward -linnan alueella.

Creative Commons lisenssi

Old Castle Wardin kolmikerroksinen tornitalo (kuvassa) on rakennettu arviolta 1610 -luvulla ja sen ympärille on lisätty rakennuksia 1800-luvulla. Old Castle Ward on vanhin rakennusryhmä Castle Ward -linnan tiluksilla. Lisää kuvia linnan alueelta voi katsoa täältä tai fotopediasta.


MAROKKO

Kartan © STN

George R.R. Martinin vahvistama kuvausmaa. Kuvauksia tehdään Marrakechissa ja Quarzazatessa Kingdom of Heaven -elokuvan jäljellä olevissa lavasteissa.





Quarzazate sijaisee noin 200 km päässä (4h) Marrakechista. Kaupunkia kutsutaan Marokon Hollywoodiksi, sillä siellä sijaitsee maailman suurin elokuvastudio Atlas Studio. Quarzazaten alueella on kuvattu mm. elokuvat Arabian Lawrence, Cleopatra, Kundun, Gladiaattori, Kingdom of Heaven ja Alexander. Game of Thrones -pilotin Itäisen mantereen Pentosin kohtaukset kuvataan Quarzazatessa. Näyttelijöistä Tamzin Merchant (Daenerys), Iain Glen (ser Jorah Mormont), Harry Lloyd (Viserys) ja Ian McNeice (Illyrio Mopatis) sekä Jason Momoa (khal Drogo) tulevat kuvaamaan osuutensa täällä. Jos Game of Thronesin kuvausta jatketaan koko ensimmäisen tuotantokauden ajan, Quarzazatessa ja sen lähialueilla kuvataan myös Dothrakin meren ja Vaes Dothrakin kohtaukset.

SKOTLANTI



















Kartan © Lonelyplanet.com






Skotlannissa kuvauspaikkana on Stirlingissa Dounen alueella sijaitseva Doune Castle.

Gnu Free Documentation License

Dounen linna on rakennettu 1300-luvulla. Se sijaitsee noin 8 km päässä Stirlingistä ja 60 km päässä luoteeseen Edinburghista. Linnan on rakentanut Skotlannin kuningas Robert II poika, Albanyn herttua Robert Stewart. Raunioitunutta linnaa ylläpitää nykyisin Historic Skotland. Linnaa on käytetty aiemmin Monty Pythonin hullu maailma (Monty Python and the Holy Grail) -elokuvan kuvauksissa.


Gnu Free Documentation License & © zzathras777


Dounen linnan piha-alue päässee mukaa pilottiin Talvivaaran kohtauksissa, joissa kuningas Robertin saattue esiintyy ja missä Starkin ja Baratheonin lapset harjoittelevat miekkailua. Linnan suurta salia hyödynnettäneen Robertin kunniaksi järjestettävien pitojen kuvauksissa.

Kuvia Dounen linnasta ja sitä ympäröivistä alueista ilmasta käsin: Royal Commission on the Ancient and Historical Monument of Scotland - Doune Castle.



Vilkaisu Dounen linnaan ála Monty Python:


top

Tuotantokaudet

Toistaiseksi epävirallisten tietojen mukaan pilottijakson lisäksi varaudutaan koko ensimmäisen ja myöhempien tuotantokausien kuvaamiseen. Ensimmäinen tuotantokausi sisältää 12 jaksoa, joissa kaikissa esiintyy Jon Nietos. Jonin rooli on varauksessa kaikille myöhemmille tuotantokausille. Seuraavat tiedot ovat epävarmoja: Robb Stark esiintyy ensimmäisellä tuotantokaudella 8 jaksossa, ja sen jälkeen kolmanteen tuotantokauteen saakka. Theon Greyjoy esiintyy 7 jaksossa ensimmäisellä tuotantokaudella, ja palaa kuviohin toisella ja neljännellä kaudella (mikä ei todennäköisesti pidä paikkaansa, koska Theonia ei nähdä A Feast for Crowsissa, ellei kautta ole yhdistetty A Dance with Dragonsin kanssa). Khal Drogo esiintyy ensimmäisen tuotantokauden 9 jaksossa.

top