Tulen ja jään laulu

Kaffeeklatschit ovat sf- ja fantasiakirjallisuusconeissa pidettäviä tapaamisia, joissa pieni määrä faneja pääsee jututtamaan kirjailijaa. Kuulemani mukaan Kaffeeklatschit ovat monesti aika kiusallisia tilaisuuksia – ei ole maailman helpointa jutustella kevyesti mukavia, kun on hämillään ja liikuttunut siitä, että suuresti kunnioitettu ja arvostettu puhkirakastettujen kirjojen kirjoittaja istuu ilmielävänä saman pöydän ääreen. George R. R. Martin paljastui kuitenkin hyvin välittömäksi, mukavaksi ja hauskaksi ihmiseksi. Kaffeeklatschien  keskustelu pyöri perjantaina enimmäkseen kirjoittamisen ja Tulen ja jään laulujen tiimoilla kuten lauantain haastattelussakin. Sunnuntaina käsiteltiin myös muita GRRMin kirjoja sekä televisiotyötä.

George R. R. Martin – Kirjoittamisesta

George R. R. Martininin mielestä on olemassa kahdenlaisia kirjoittajia: arkkitehtikirjoittajia ja puutarhurikirjoittajia. Arkkitehtikirjoittajat suunnittelevat kirjansa lähes pilkulleen etukäteen ja kirjoittavat sitten suunnitelman mukaan. Puutarhurikirjailijat puolestaan istuttavat siemenen, kastelevat tainta, nyppivät rikkaruohoja, ruopsuttelevat ja kuopsuttelevat, koulivat ja typistävät ja lopulta yllättyvät siitä, millainen kasvi siemenestä kasvoi. Hän myöntää itse olevansa 90% puutarhuri ja 10% arkkitehti, mikä näkyy myös Tulen ja jään laulun kirjoitusprosessissa. GRRM aloittaa usein yksityiskohdista ja yksittäisistä ideoista ja pyörittelee sitten niitä selvittääkseen, toimivatko ne tekstissä, mutta ei suunnittele pitkälle etukäteen, vaan toimii enemmän kirjallisen intuition pohjalta. 

Kirjoittaminen on GRRMille kokonaisvaltaista tunteiden ja tunnelmien vuoristorataa. Kirjoittaminen sujuu välillä kevyesti ja parhaimpina kirjoituspäivinä GRRM voi saada aikaan parisenkymmentä sivua valmista tekstiä. Joskus puolestaan on huonompia kausia, jolloin kirjoittaminen tökkii päivä- tai viikkotolkulla. Erilaisten kirjoitusprosessin virstanpylväiden voi luottaa tuottavan aina samanlaisia fiilareita: kirjan käsikirjoituksen valmistuessa GRRM on paistattelee tyytyväisyydessä, mutta saatuaan käsikirjoituksen takaisin kustannustoimittajalta hän kulkee ankeuden aallonpohjassa, kunnes taas viilailujen jälkeen tunnelma kohoaa kattoon. GRRM lukee silloin tällöin vanhoja tuotoksiaan kriittisin silmin esimerkiksi uudelleenjulkaisua valmistellessaan – “vanhoista teoksista löytyy paljon epämääräistä, mutta myös kohtia ja ajatuksia, jotka yllättävät erinomaisuudellaan”, toteaa Martin.

GRRM vihaa Wordia ja muita moderneja tekstinkäsittelyohjelmia. Hänellä on työhuoneessaan kaksi tietokonetta, joista toinen on kytkettynä internetiin. Tämän koneen GRRM napsauttaa päälle aamukaffen jälkeen aamuyhdeksältä tarkastaakseen sähköpostinsa. Noin tunnin jälkeen hän pyrkii sulkemaan tämän koneen ja siirtymään “kirjoituskoneelleen”, joka pyörittää vanhaa DOS-pohjaista WordStaria, jota GRRM on käyttänyt kirjoitusohjelmanaan vuodesta 1982. WordStarissa on parasta se, ettei se tee mitään, mitä GRRM ei käske sen tekevän. Hän kirjoittaa juuri niin kauan kuin kirjoitus kulkee sujuvasti – välillä hän pääsee nukkumaan aamuneljältä ja vuorokausirytmi vaihtuu varsin epäporvarilliseksi.

Kuten on ilmeistä Martinin bibliografian ja kaksiosaisen “Dream Songs” retrospektiivin perusteella, hän pitää vaihtelusta. Hänen parhaat vinkkinsä aloittelevalle kirjailijalle ovat lukea mahdollisimman monipuolisesti eri tyylisiä tekstejä eri aikakausilta ja kirjoittaa monipuolisesti, kunnes oma ääni löytyy. Aloittelevien kirjailijoiden kannattaa myös tehdä yhteistyötä: jotkut ovat jo alkujaan hyviä hahmonkehittelyssä, toiset puolestaan juonissa, kulttuureissa, tyylissä tai teemoissa, ja niinpä toisilta kirjailijoilta voi oppia paljon niistä osa-alueista, joissa on itse heikompi. GRRM itsehän on julkaissut uransa alkuvaiheilla yhdessä Lisa Tuttlen kanssa kirjoittamansa romaanin “Windhaven” (“Tuulten satama”, ei vielä suomennettu), joka näyttää minusta käsittelevän jo samantyyppisiä ulkopuolisuuden ja traditiota vastaan taistelun teemoja, jotka ovat keskeisiä myöhemmin myös Tulen ja jään laulussa.

Vanhemmiten GRRM on luopunut yhteisprojekteista “Wild Cards” -sarjaa (“Villit kortit” – ei vielä suomennettu) lukuunottamatta, jota hän on toimittanut 1980-luvulta saakka. Suurin syy tähän on, että oma kirjoittajanääni on kasvanut niin vahvaksi, että kompromissien tekeminen on vaikeaa. Silti hän edelleen luettaa käsikirjoituksensa useampaan otteeseen elämänkumppanillaan Parris McBridella ja muilla ystävillään, ja keskustelee niistä, ennen kuin päättää, mitä lopullisessa teoksessa seisoo.

George R. R. Martin  – Tulen ja jään laulusta

Tulen ja jään laulun kirjoittaminen alkoi hurjasusista. GRRM alkoi alunperin kirjoittaa science fiction tarinaa, joka alkoi kuuden hurjasuden löytämisellä. Tarina kuitenkin kasvoi luku luvulta, ja muutaman luvun kirjoittamisen jälkeen hän piirsi kartan. Tulen ja jään laulu alkoi kasvaa tästä siemenestä 1990-luvulla.

Vaikka GRRM pitää itseään puutarhurikirjoittajana, hänellä on kuitenkin ollut yleissuunnitelmia Tulen ja jään laulua varten alusta lähtien. Perusajatusten lisäksi GRRM tietää kirjojensa tarinoiden taitekohdat sekä lopun, mutta matkalla olevat yksityiskohdat muotoutuvat kirjoittaessa.

Yksi perusajatuksista on, että “Pahis on vastapuolen hyvis” ja että hahmojen kohtaamat elämänkäänteet vaikuttavat hahmon luonteeseen ja suhtautumiseen ympäristöönsä, tapahtumiin ja ihmisiin. Toinen peruskivi on, että magia lisääntyy ajan kuluessa, ja siirtyy legendoista elävässä elämässä kohdattavaksi. GRRM on järkkymättömästi sitä mieltä, että magialle ei saa antaa liian suurta osaa fantasiassa. Hän pitää velhojen mahtivoimia epäloogisina, mikäli fantasiamaailma perustuu feodaaliseen yhteiskuntaan, sillä velhojen ylettömät taikavoimat rikkovat feodaalijärjestelmän lait. Todellisessa maailmanhistoriassa, jota Martin pitää omassa fantasiakirjoittamisessaan löyhänä esikuvana, juuri kukaan ei ole jättänyt anastamatta valtaa ja valtakuntaa, mikäli hänellä oli siihen riittävästi voimaa, eikä juuri kukaan ole luopunut vallasta, ennen kuin hänet on siihen pakotettu.

Tulen ja jään laulujen maailman maantieto on tarkoituksella lukijalle hiukan epämääräistä ja hämärää, erityisesti karttojen osalta, vaikka GRRM tietysti tietää hyvinkin tarkkaan, mitä missäkin on. Yhtenä syynä tälle on historiallisen keskiaikaisuuden tunnun tuominen fantasiaan. GRRMin Westerosin esikuvana on keskiaikainen Englanti, jossa matkustelu oli paitsi hankalaa ja aikaavievää, myös harvinaista, ja niinpä kaukaisista maista oli hyvin vähän tietoa – joka sitten korvattiin kuvitelmilla ja uskomuksilla. Matkan pituuksista Martin paljastaa kuitenkin sen verran, että peninkulmaksi suomennettu englantilainen “league” oli noin kolme mailia. Kirjojen lauluista hän tietää lyriikoista juuri sen verran, kuin mitä kirjoissa paljastaa – fanit ovat sittemmin säveltäneet runoista lauluja, mistä GRRM on varsin vaikuttunut.

George R. R. Martinin lempihahmo Tulen ja jään lauluissa on Tyrion Lannister. Jaime Lannister on puolestaan jo alunperin suunniteltu muuttuvaksi ja kehittyväksi hahmoksi, jonka kautta Martin pystyy konkreettisesti näyttämään, miten sankaruus on kiinni katsojan näkökulmasta. Sansa ja Arya Stark ovat puolestaan tarkoituksella täysin vastakkaiset hahmot, joista toinen on hyvin sopeutunut tiettyyn kulttuuriin ja toinen ei. Kysyttäessä, että eikö tunnu pahalta tappaa hahmoja, GRRM vastasi nauraen, että “mulla on niitä tosi paljon…” Jatkokysymyksenä esitettiin, että tuoko hän hahmoja takaisin kuolleista, johon hän vastasi arvoituksellisesti, että “Tavallaan ehkä, mutta ovatko ne enää samoja?” Samaa voisi kysyä Kaffeeklatschien osallistujista: vaikka Kaffeeklatscheissa ei paljastunut mitään mullistavia uusia juonenkäänteitä Tulen ja jään laulusta, nämä muutamat onnekkaat tuskin enää lukevat George R.R. Martinin teoksia samoin silmin kuin aiemmin. 

Teksti: Taika Dahlbom

top