Tulen ja jään laulu

seisoi Darryn joukon viimeinen…

Nurmi punaisena alla jalkojen

kirkkaat viirinsä punaisina hulmuten.

Laskevan auringon hehkussa,

hän kylpi sen punaisessa valossa.

"Tulkaa tänne vain", lordi kutsui,

"Viel' on miekkani janoinen."

Ja vallassa raivon villin

tungeksi joukko yli puron sen…

the last of Darry's ten…

And red the grass beneath his feet,

and red his banners bright,

and red the glow of setting sun

that bathed him in its light.

"Come on, come on," the great lord called,

"my sword is hungry still."

And with a cry of savage rage,

They swarmed across the rill…

säästä poikamme sodalta,

taltuta miekat ja seisauta nuolet,

johdata päivään parempaan.

Lempeä Äiti, naisten voima,

auta tyttäriämme selviämään,

taltuta raivo ja tyynnytä kiihko,

näytä tie parempaan elämään.

(Lempeä Äiti, armon lähde,

säästä poikamme sodalta,

pysäytä miekat ja pysäytä nuolet,

save our sons from war, we pray,

stay the swords and stay the arrows,

let them know a better day.

Gentle Mother, strength of women,

help our daughters through this fray,

soothe the wrath and tame the fury,

teach us all a kinder way.

(Gentle Mother, font of Mercy,

save our sons from war, we pray,

stay the swords and stay the arrows,

Oli kerran karhu, karhu VAAN!

Mustaa ja ruskeaa turkissaan

… Karhu vaan!

Sitä markkinoille kutsutaan!

Mut' mähän olen karhu vaan,

Joll' on mustaa ja ruskeaa turkissaan!

Nyt sieltä tänne kuljetaan.

Kuljetaan! Kolme poikaa, karhu ja vuohi vaan.

… kulki markkinoille tanssien, pyörien ja kiepuen!

Oli kaunis ja puhdas ja herttainen,

tuo neito hunajakutrinen!

Tuo neito hunajakutrinen!

… kesätuulessa haistoi hunajan,

Karhu vaan!

Mustaa ja ruskeaa turkissaan.

Kesätuulessa haistoi hunajan,

Karhu vaan!

Se nuuhki ja karjui ja haistoi sen,

kesätuulen hunajantuoksuisen!

Olen impi puhdas ja kaunoinen!

Tanssi en kanssa karhun karvaisen!

Karvaisen!

Tanssi en kanssa karhun karvaisen!

… ilmaan nosti se kaunoisen!

Karhu niin musta ja karvainen!

Ritaria huusin, mutta karhun saan!

Karhun vaan!

Joll' on mustaa ja ruskeaa turkissaan!

Kaunotar itki ja potki vaan,

Mut hunajan nuoli hänen kutreistaan,

Karhu vaan.

Hunajan nuoli karhu vaan!

Tyttö huokas ja vinkui tyhjää potkien.

Hän lauloi: Karhuni! Karhuni Kaunoinen!

Ja täältä he sinne kulkivat,

A bear there was, a bear, a BEAR!

All black and brown, and covered with hair…

…The bear!

Oh, come, they said, oh come to the fair!

The fair? Said he, but I'm a bear!

All black and brown, the covered with hair!

And down the road from here to there.

From here! To there!

Three boys, a goat, and a dancing bear!

… Danced and spun, all the way to fair!

The fair! The fair!

Oh, Sweet she was, and pure, and fair!

The maid with honey in her hair!

Her hair! Her hair!

The maid with honey in her hair!

… Smelled the scent on summer air.

The bear! The bear!

All black and brown and covered with hair.

He smelled the scent on the summer air!

He sniffed and roared and smelled it there!

Honey on the summer air!

Oh, I'm a maid, and I'm pure and fair!

I'll never dance with a hairy bear!

A bear!

I'll never dance with a hairy bear!

… lifted her high into the air!

The bear! The bear!

I called for a knight, but you're a bear!

A bear! A bear!

All black and brown and covered with hair!

She kicked and wailed, the maid so fair,

But he licked the honey from her hair.

Her hair! Her hair!

He licked the honey from her hair!

Then she sighed and squealed and kicked the air!

My bear! she sang.

My bear so fair!

And off they went, from here to there,

Dornelaisen vaimo herätti vain ihastusta,

oli suudelmansa kuin kevään ensi huuma.

Mutta dornelaisen miekka oli terästä ja musta,

ja sen suudelma totisesti julma.

Dornelaisen vaimo lauloi aina kylpiessään

äänellä mansikkaisen makealla.

Mutta dornelaisen miekka lauloi omaa lauluaan,

se puri terävästi ja kylmästi kuin halla.

Mies makasi maassa keskellä pimeyden

suussa maku kuparinen veren.

Veljet polvistuivat rukoilemaan hänen puolestaan

ja hän hymyili, nauroi ja lauloi vaan:

"Veljet, oi veljet, on matkani päättynyt,

on dormelainen henkeni riistänyt,

mutta väliäkö sillä, täytyy kaikkien kuolla,

The Dornishman's wife was as fair as the sun,

and her kisses were warmer than spring.

But the Dornishman's blade was made of black steel,

and its kiss was a terrible thing.

The Dornishman's wife would sing as she bathed,

in a voice that was sweet as a peach,

But the Dornishman's blade had a sing of its own

and a bite sharp and cold as a leech.

As he lay on the ground with the darkness around,

and the taste of his blood on his tongue,

His brothers knelt by him and prayed him a prayers,

and he smiled and he laughed and he sung,

"Brothers, oh brothers, my days here are done,

the Dornishman's taken my life,

But what does it matter, for all men must die,

neitoa kaunista tapaamaan,

hei-hoo, hei-hoo…

Ryöstän suloisen suudelman,

miekkani terällä kutitan,

hei-hoo, hei-hoo.

Hänestä minä rakkaani teen,

käymme varjohon lepäileen,

heigh-ho, heigh-ho…

I'll steal a sweet kiss with a point of my blade,

heigh-ho, heigh-ho.

I'll make her my love and we'll rest in the shade,

heigh-ho, heigh-ho.

Yksinäinen majatalo metsätiellä

A lonely inn on forest road

Oooooo, olen jättiläisistä viimeinen,

on kansani kaikonnut päältä maan.

Viimeinen mahtavista vuorten jäteistä,

jotka hallitsivat maailmaa aikoinaan.

On pikkuväki ryöstänyt metsäni,

ryövännyt jokeni ja kukkulani.

Ja he ovat rakentaneet muurin poikki laaksojeni,

ja kalastaneet tyhjiksi puroni.

Kivisaleissa he tuliaan polttivat,

kivisaleissa keihäänsä takoivat,

Kun minä kuljin yksin vuorilla,

kyyneleet ainoana seurana.

Päivisin ne jahtaa mua koirineen,

öisin ne jahtaa mua soihtuineen.

Siellä pikkumiehet kulje ei pystypäin,

kun jättiläiset kulkee maan päällä, näin.

Oooooooo, olen jättiläisistä VIMEINEN,

joten opetelkaa lauluni laulaman.

Sillä pian olen poissa ja laulu hiipuu,

Ooooooh, I am the last of the giants,

my people are gone from the earth.

The last of the great mountain giants,

who ruled all the world at my birth.

Oh, the smallfolk have stolen my forests,

they've stolen my rivers and hills.

And they've built a great wall through my valleys

and fished all the fish from my rills.

In stone halls they burn their great fires,

in stone halls they forge their sharpe spears.

Whilst I walk alone in the mountains,

with no true companion but tears.

They hunt me with dogs in the daylight,

they hunt me with torches by night.

For these men who are small can never stand tall,

whilst giants still walk in the light.

Oooooooh, I am the LAST of the giants,

so learn well the words of my song.

For when I am gone the singing will fade,

Kuninkaanmetsän veljet

oli joukko lainsuojaton.

Heidän linnansa oli metsä,

heidän tiensä loppumaton.

Ei turvassa ollut kenenkään kulta

eikä kädet neitojen.

Oi, Kuninkaanmetsän veljet,

The brothers of the Kingswood,

they were an outlaw band.

The forest was their castle,

but they roamed across the land.

No man's gold was safe from them,

nor any maiden's hand.

Oh, the brothers of the Kingswood,

On höyhenvuoteeni pehmeä,

sille lasken sun kuin ruusun,

Minä puen sinut silkkiin keltaiseen,

ja päähäsi painan kruunun.

Saat olla minun rakas ladyni,

ja minä olen sinun lordisi.

Minä pidän sinut aina turvassa,

ja vartioin miekallani.

Ja kuinka hän hymyili ja nauroikaan,

tuo neitokainen puun,

Hän pyörähti pois ja lausui vaan

höyhenvuode on jonkun muun.

Minä pukeudun lehtiin kultaisiin,

ja ruoholla sidon hiukseni.

Mutta voit olla metsärakkaani,

ja minä sinun metsätyttösi.

My featherbed is deep and soft,

and there I'll lay you down,

I'll dress you all in yellow silk,

and on your head a crown.

For you shall be my lady love,

and I shall be your lord.

I'll always keep you warm and safe,

and guard you with my sword.

And how she smiled and how she laughed,

the maiden of the tree.

She spun away and said to him,

no featherbed for me.

I'll wear a gown of golden leaves,

and bind my hair with grass,

But you can be my forest love,

and me your forest lass.

Hän ratsasti halki kaupungin,

alas kukkuloilta niin korkehilta,

Ohi kujien, kivien, portaiden,

naisen huokauksen luo joka ilta.

Oli nainen hänen aarteensa salainen,

hänen häpeänsä ja autuutensa.

Jäävät ketju ja linna varjohon

hänen kuumien suudelmiensa.

Sillä kultaiset kädet ovat kylmät vain,

naisen kädet taas lämpimät ain'…

He rode through the streets of the city,

down from his hill on high,

O'er the wynds and the steps and the cobbles,

he rode to a woman's sigh.

For she was his secret treasure,

she was his shame and his bliss.

And a chain and a keep are nothing,

compared to a woman's kiss.

For hands of gold are always cold,

Ja kuka oikein olet, kysyi lordi kopea,

että täytyy mun niin syvään kumartaa?

Vain kissa toisen värinen, et yhtään kummempaa,

vaan ei se sinusta tee parempaa.

Oli turkki sitten punainen tai kultainen,

on leijonalla kynnet kätköissä sen.

Sun kyntesi pitkät ja terävät

täältä löytävät vertaisen.

Näin lausui Castameren lordi julkeudessaan,

ja puhui, puhui puhumistaan,

Vaan sade itkee nyt hänen linnansa yllä

eikä sitä kuule ainutkaan.

Niin, ei sadepilven itkua linnan yllä

And who are you, the proud lord said,

that I must bow so low?

Only a cat of a different coat,

that's all the truth I know.

In a coat of gold or a coat of red,

a lion still has claws,

And mine are long and sharp, my lord,

as long and sharp as yours.

And so he spoke, and so he spoke,

that lord of Castamere,

But now the rains weep o'er his hall,

with no one there to hear.

Yes now the rains weep o'er his hall,

Isän kasvot on ankarat, voimakkaat,

hän tuomitsee väärät ja oikeat,

elämämme pitkät ja lyhyet,

ja rakastaa pieniä lapsiaan.

Elon saamme me Äidiltä lahjana,

ja hän huolehtii joka vaimosta.

Hymy lempeä kiistat lopettaa,

ja hän rakastaa pieniä lapsiaan.

Vihollista Soturi vastustaa,

minne käymmekin, meitä hän puolustaa.

Häll' on miekat ja kilvet ja jouset ja keihäät,

ja hän vartioi pieniä lapsiaan.

Vanhuksella on viisautta, vuosia,

meidän kohtalot tietää hän ennalta,

Hän kohottaa kultaista lamppuaan,

ja opastaa pieniä lapsiaan.

Seppä öisin ja päivisin uurastaa,

että maailman voisi hän kunnostaa.

Tuli kirkas, aura ja vasara,

niillä auttaa hän pieniä lapsiaan.

Yli taivahan Impi tanssien käy

ja elää huokauksissa rakastavain.

Hymy opettaa linnut siivilleen

unet antaa hän pienille lapsilleen.

Seitsemän jumalaa meidät laativat,

ja kun kutsumme, meitä he kuulevat.

Sulje silmäsi, et sinä kompastu,

he valvovat pieniä lapsiaan.

Sulje silmäsi vain, et kompastu,

The Father's face is stern and strong,

he hits and judges right from wrong.

He weighs our lives, the short and long,

and loves the little children.

The Mother gives the gift of life,

and watches over every wife.

Her gentle smile end all strife,

and she loves her little children.

The Warrior stands before the foe,

protecting us where e'er we go.

With sword and shield and spear and bow,

he guards the little children.

The Crone is very wise and old,

and sees our fates as they unfold.

She lifts her lamp of shining gold,

to lead the little children.

The Smith, he labors day and night,

to put the world of men to right.

With hammer, plow, and fire bright,

he builds for little children.

The Maiden dances through the sky,

she lives in every lover's sigh,

Her smiles teach the birds to fly,

and give dreams to little children.

The Seven Gods who made us all,

are listening if we should call.

So close your eyes, you shall not fall,

they see you, little children,

Just close your eyes, you shall not fall,

Synkkä lordi hautoi mietteitä tornissaan

yönmusta oli linnansa

Oli mustat niin kutrit kuin sielunsakin

Rypi verenhimossa ja kateudessa hän,

Ja täytti kaunalla maljansa

Kerran veljeni hallitsi valtakuntaa,

Hän noitavaimolleen naurahti.

Kaiken mikä hänen oli otan omakseni,

saa poika maistaa miekkaani.

Poika urhea kultatukkainen

Synkkä lordi kokosi joukkonsa,

ja ne kerääntyivät varisten lailla.

The dark lord brooded high in his tower

in a castle as black as the night.

Black was his hair and black was his soul.

He feasted on bloodlust and envy,

and filled his cup full up with spite.

My brother once ruled seven kingdoms,

he said to his harridan wife.

I'll take what was his and make it all mine.

Let his son feel the point of my knife.

A brave young boy with hair of gold…

The dark lord assembled his legions,

they gathered around him like crows.

And thirsty for blood they boarded their ships…

Kuusi neitoa lähdelammella…

Six maids there were in a spring-fed pool…

Valtaistuimeltaan luiselta

herra kuolema katsoi murhattua

lordia alas maailmaan…

From his throne of bones

the lord of death looked down

on the murdered lord…